Mä olen niin onnellinen ♥ Eilen oltiin summer cheer cup - kisoissa powerparkissa, ja koko päivä oli aivan mahtava ! <3 herättiin kahden aikoihin, bussi lähti puoli neljä, nelisen tuntia ajomnatkaa. Harjoiteltu yli 4 kuukautta, ja vihdoin päästiin näyttämään tuomareille, ja kaikille siellä olleille että vaikka ollaankin pieni seura, me kyllä osataan!♥
Se tunne oli aivan mahtava kun pääsi kisamatolle ekaa kertaa koskaan. Jännitti sikana, ja sitten kun alkutaputus kuului, ja piti alkaa tekemään, ei siitä oikeasti voinut kun nauttia ! "Näki että kaikki teki ihan täysillä, teillä oli niin samanaikainen, tiukka, hyväntuulinen ja pirteä, ja niin hieno ohjelma" -aputuomari ;)
Meidän ryhmällä, Asikkalan voimistelu Spirit Stars Luminoussilla meni kyllä ihan sika hyvin, ja ohjelma oli siisti ja hieno ! :--) 13 joukkueesta aateltiin kuitenkin, että oltaisiin seitsemänsiä tai vastaavaa, siellä oli niin hyviä, kovatasoisia ja kokeneita joukkueita. Palkintojen jako vasta jännittävä olikin, meidän sarja kuulutettiin vikana :'D ei ootettu kyllä mitään sellasta, kun kolme parasta pyydettiin siihen matolle ja sieltä kuului meidän nimi. Kaikki vaan alko kiljumaan, ei oltais osattu koskaan kuvitella, että oltiin kolmen oarhaan joukossa! Vaikka ei oltu kerrottu vielä sijotuksia, kaikki aatteli että kolmansia, ihan oikeasti? Oltiin niin ylepitä ittestämme, eikä kukaan uskonu että oltiin oikeesti kolmen parhaan joukossa. SItten kuulutettiin, että kolmas olikin joku muu.
ME OLTIIN SIIS TOISIA ♥ !! Kaikki itki, kilju, nauro ja huus samaan aikaan ♥ se oli ihan mieletön päivä, ihan mieletön tunne, ton päivän kaikki meistä muistaa kyllä ikuisesti ♥






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti